Huoneistoremontit

Asunto-osakeyhtiölain 4 ja 5 luvun mukaan osakkeenomistajalla on oikeus tehdä huoneistossa kunnossapito- ja muutostöitä.

Osakkeenomistajan tulee ilmoittaa kirjallisesti muutostyöilmoituksella etukäteen hallitukselle tai isännöitsijälle sellaisesta työstä, joka voi vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkeenomistajan vastuulla olevaan kiinteistön, rakennuksen tai huoneiston osaan taikka yhtiön tai toisen osakkeenomistajan huoneiston käyttämiseen.

Käytännössä ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle jäävät ainoastaan huoneistossa suoritettavat maalaus- ja tapetointityöt.

Ilmoituksen tulee sisältää sellaiset tiedot, että yhtiö voi sen perusteella arvioida, aiheuttaako työ mahdollisesti haittaa tai vahinkoa ja noudatetaanko työssä hyvää rakennustapaa. Yhtiöllä on oikeus asettaa työlle ehtoja tai jopa kieltää työ kokonaan, mikäli siitä aiheutuva haitta osoittautuu kohtuuttomaksi.

Yhtiöllä on oikeus valvoa työtä ja velvollisuus huolehtia siitä, että valvonta on myös muiden osakkeenomistajien kannalta riittävällä tavalla järjestetty.

Jos osakkaan teettämä kunnossapito- tai muutostyö vaatii viranomaislupaa, valtuuttaa yhtiö osakkeenomistajan hakemaan lupaa tai hakee luvan itse. Tällaisessa tilanteessa yhtiöllä on myös oikeus valvoa työtä.

Osakkeenomistaja vastaa huoneistoremontin valvontakustannuksista sekä hankkeen mahdollisesti edellyttämän viranomaisluvan kustannuksista.

Osakkeenomistaja on vastuussa vastoin hyvää rakennustapaa toteutetun kunnossapito- ja muutostyön aiheuttamasta vahingosta yhtiölle tai toiselle osakkeenomistajalle.

Nämä remontit mm. on AINA ilmoitettava

  • wc:n ja kylpyhuoneen remontointi
  • keittiön allaskaapin vaihtaminen
  • muutokset kantaviin rakenteisiin
  • kevyiden seinien purkaminen tai rakentaminen
  • lattiamateriaalin vaihto
  • hanan tai wc-istuimen vaihto
  • hanan irrottaminen, työt jotka edellyttävät veden katkaisemista
  • sähkötyöt
  • pesukoneen tai astianpesukoneen asentaminen

Epäselvissä tapauksissa kannattaa aina ottaa yhteys isännöitsijään.

Remonttia ei saa aloittaa ennen kuin ilmoitus on käsitelty ja taloyhtiö on antanut luvan siihen. Tästä johtuen kannattaa ilmoitus toimittaa ajoissa.

Varaa riittävästi aikaa remontille niin jälkikin on parempi.

Lataa kunnossapitolomake tästä

tausta4

yrityslight

henkilolight

palvelutlight

tietolight

linkkilight